Varhaiset vaiheet

Varhaiset vaiheet
Nykyinen Marokon alue on ollut asutettu neoliittiselta kaudelta alkaen. Varhaiset asukkaat olivat pääasiassa berbereitä.Rooman valtakunta valloitti nykyisen Marokon pohjoisosan viimeisellä vuosisadalla eaa., ja teki siitä Mauretania-nimisen provinssin. 600-luvulta lähtien alueelle levisi arabivalloittajia, joiden vaikutuksesta monet berberit kääntyivät islamin uskoon. Ensimmäinen paikallisvaltio oli Mauritanian berberikuningaskunta, joka sai alkunsa viimeistään 110 eaa. Islamilaisella ajalla ensimmäinen marokkolainen muslimivaltio oli Nekorin kuningaskunta, Rif-vuoristossa sijainnut emiraatti, jonka perustaja Salih ibn Mansur lähti pakoon Abbasidien valtaa ja perusti oman Idrisidien dynastiansa. Hän rohkaisi myös alueen berbereitä katkomaan siteensä Abbasideihin.
1000-luvulta 1600-luvulle Marokkoa hallitsivat mahtavat berberidynastiat: Almoravidit, Almohadit, Marinidit, Wattasidit ja Saadit. 1600-luvulta lähtien Marokossa on hallinnut Alaouiten dynastia. Marokon hallitsijan arvonimenä oli sulttaani vuoteen 1957 saakka, jolloin Muhammad V otti kuninkaan arvonimen.[8]
Marokko tunnettiin 1600-luvun alkupuolelta 1800-luvulle saakka yhtenä merirosvousta harjoittaneista barbareskivaltioista. Tuohon aikaan barbareskit toimivat aktiivisesti sen rannikolla, ja sieppasivat eurooppalaisia kristittyjä orjiksi sekä Välimerellä purjehtivista laivoista että rannikon asukkaiden joukosta, etenkin Espanjasta ja Italiasta.